Rosollin tuunausta

Katkarapusalaatin teko on venähtänyt. Katkarapujen sulaessa jääkaapissa katsottiin mitä kaikkea on tähteenä. Huomattiin, että rosolli ei ole oikein maistunut. Kun tavallinen kaupan punajuurisalaatti sen sijaan on aina ollut herkkua, mietittiin: mikä siinä punajuurisalaatissa oikeasti on niin hyvää? Onnin arviossa ansioiksi saatiin 1) kermaisuus ja kirpeys yhtä aikaa 2) se. miltä salaatti tuntuu suussa, punajuuren napakkuus ja "jauhoisuus" yhtä aikaa. 

Ruvettiin tuunaamaan perinteistä rosollikastiketta punajuurisalaatin suuntaan. Kaapista löytyi vajaista purkeista kaikenlaista: kermaa vaahdotettavaksi, ja "kevyinä" versioina kermaviiliä ja smetanaa. Sotkettiin nämä keskenään, tehostettiin kirpeyttä väkiviinaetikalla ja johonkin aiempaan kokeiluun hankitulla amerikkalaistyylisellä sokeroimattomalla/vähäsokerisella sinapilla. Kaikkea roiskaisemalla. Väriksi vähän punajuurten lientä. Suolaa ja sokeria. Kaikki kaadettiin kastikkeettomana säilytettyyn "kuivaan rosolliin", jossa oli ihan tavallisia aineksia: suolakurkkukuutioita, etikkapunajuurikuutioita, keitettyä porkkanaa ja omenaa kuutioina ja salaattisipulia.

Maistettiin.

"Ihan hyvää" ja vähän ajan perästä lisää, "hyvää". Suolakurkkukin maistuu joukossa. Ehkä tämä loppu putoaa nyt vähän paremmin.  Näyttää jotenkin paljon kermaisemmalta kuvassa kuin mitä onkaan.